30.10.2015

Syksyn satoa

Lisää syksyn satoa!

20.9.2015

Syysomenat

Punaposkia syksyiseltä pihalta.

17.6.2015

Puutarhaunelmia-uusinta 9. heinäkuuta

Puutarhaunelmia-ohjelman jakso, jossa vieraillaan Päivin mökkipuutarhassa, esitetään uusintana Yle TV1:llä torstaina 9.7.2015.

Torstaisin klo 20.00, Yle TV1 - Yle Areena 30 pv

Puutarhaunelmia-sarjan todellisia tähtiä ovat tavalliset kotipuutarhurit, jotka kutsuvat katsojat vierailulle puutarhaansa. Kevään ja kesän aikana 17-osainen sarja vierailee muun muassa Ahvenanmaalla sekä kurkistaa taiteilijan sekä ruusu- ja pioniharrastajan puutarhaan. Sarjan juontaa Paula Ritanen-Närhi.

Päivi Maanavilja maalaa mökkipuutarhansa kukkia. Vihervierailu Salaiseen puutarhaan. Kaktusharrastajan rakkaat piikkipallot.

26.1.2015

Lumiukot

Joulun jälkeen tontut jäävät hyvin ansaitulle lomalle, mutta lumiukoille koittaa vuoden kiireisin aika. Tammikuun kunniaksi perhepotretti!

8.10.2014

Tonttufilosofiaa Frankfurtin kirjamessuilla

Suomi on tänä vuonna Frankfurtin kirjamessujen teemamaa, ja mukana menossa ovat myös aidot suomalaiset tontut! Kirjapajan Tonttufilosofiaa-uutuuskirja on täynnä joulun iloa ja leppoisaa mieltä. Kirjan tekstit ovat Leena Hietamiehen ja iloiset tonttukuvat Päivi Maanaviljan käsialaa.

Lue lisää Tonttufilosofiaa-kirjasta
FILI - Suomi Frankfurtin kirjamessujen teemamaana 2014

21.3.2014

Hyvillä mielin nyt saatavilla

Kevään uutuuskirja Hyvillä mielin Pia Perkiön runoin ja Päivi Maanaviljan akvarellein on tullut painosta. Kuvittajan ateljeessa itävät jo uudet kukat!

Lue lisää kirjasta Kirjapajan sivuilla

31.1.2014

Kevättä odotellessa: Hyvillä mielin

Kirjapajan kevään 2014 luettelossa esittäytyy maaliskuussa ilmestyvä runoteos Hyvillä mielin. Pia Perkiön runot puhuvat ilosta, kiitollisuudesta ja jaetuista hetkistä. Päivi Maanaviljan akvarellikuvitus kutsuu huomaamaan hetken kauneuden.

Lue lisää: Kirjapajan kevät 2014